Maksaminen digitalisoituu ja siirtyy mobiiliin samalla kun maksuyritykset yhdistyvät yhä suuremmiksi toimijoiksi. Asemaansa Euroopan kasvavilla markkinoilla vahvistaa myös Nets.

Pankeille ja kauppiaille maksupalveluja tuottava Nets osti suomalaisille tutun Luottokunnan 2012. Pohjoismainen Nets on vahva toimija alalla ja yhdistää monet, aiemmin vain kansalliset maksupalveluyhtiöt. Nyt Nets on kasvanut pisteeseen, jossa tavoitteena on Euroopan valloitus.

”Koko ala konsolidoituu globaalisti hurjaa vauhtia. Strategiamme on tehdä Netsistä Euroopan paras maksuyhtiö ja tulla Euroopan suurimmaksi. Tällä hetkellä olemme toisena, mutta kirittävää on paljon. Kilpailu kiristyy koko ajan, ja ratkaisevaa on palvelujen laatu ja vakaus”, Netsin Suomen maajohtaja Sirpa Nordlund sanoo.

Saatuaan uudet omistajat, Hellmann & Friedman -pääomasijoittajat, Nets on tehnyt viime aikoina kolme yrityskauppaa. Nämä kaupat ovat vahvistaneet yhtiön asemia etenkin saksankielisessä Euroopassa ja Puolassa. Saksalaisen Concardiksen osto laajensi Netsin liiketoimintoja 20 maahan. Puolalaiset DotPay, eCard ja Przelewy24 ovat erikoistuneet verkkokauppaan.

”Saksassa korttimaksujen määrä on 50 per henkilö per vuosi, kun se Suomessa on 300 ja Norjassa 450. Siinä on iso kasvumarkkina. Laajentumisen ensisijainen päämäärä on hyödyttää asiakkaitamme siten, että tuomme osaamista ja ideoita eri maista ja pidämme kustannukset tehokkaina”, Nordlund sanoo.

Uuden teknologian on toimittava koko arvoketjun osalta

Konsolidoitumisen lisäksi myös teknologian kehittyminen muuttaa maksualaa. Esimerkiksi biometriikka on vahvasti tulossa tunnistautumisen keinoksi myös maksamiseen. Puhelimissa sormenjälkitunnistus on jo arkipäivää, mutta myös kasvojentunnistus ja sormen verisuonikuvaus ovat jo testauksessa. Nets testaa sormen verisuonikuvausta Kööpenhaminan kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kanssa ja itse tekniikka on osoittautunut helpoksi ja turvalliseksi. Käyttöönotosta pitää vielä tehdä sujuvampaa.

”Palvelun käyttöönotto on keskeinen asia, joka pitää vielä ratkaista. On olemassa hienoja teknologioita, mutta koko arvoketjun pitää toimia sujuvasti ennen kuin niitä voidaan ottaa käyttöön”, Nordlund toteaa.

Toinen maksamista muuttava teknologia on lohkoketju eli blockchain. Se ei sellaisenaan korvaa nykyistä maksujärjestelmää, mutta on erinomainen teknologia esimerkiksi mikromaksamiseen. Lohkoketjuteknologian avulla kuluttaja voisi ostaa esimerkiksi vain yhden jutun tietystä lehdestä. Tätäkin Nets testaa parhaillaan. Lohkoketju mahdollistaa räätälöidyt tavat tehdä pieniä maksuja.

”Maksamisessa muutoksia on perinteisesti tapahtunut todella hitaasti. Viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut enemmän kuin edellisen 50 vuoden aikana yhteensä”, Nordlund toteaa.

Maksaminen tapahtuu näkymättömästi taustalla

Mobiilimaksamisen yleistyminen luo tarpeen erilaisille siihen liittyville palveluille ja sovelluksille. Henkilökohtaista taloutta ja rahankäyttöä seuraavat sovellukset ovat jo laajasti käytössä. Maksaminen muuttuu koko ajan näkymättömämmäksi, kun kortti on tallennettu johonkin palveluun, ja maksu tapahtuu taustalla.

”Koko ajan tulee erilaisia tapoja ja paikkoja, joista voi maksaa. Nyt voi jo maksaa esimerkiksi kellolla tai sormuksella. Tämä on osa yhteiskunnan digitalisoitumiskehitystä ja tulee sujuvoittamaan ihmisten arkea”, Nordlund sanoo.

Netsin päämäärä on yksinkertaistaa kauppiaitten, pankkien ja yritysten toimintoja maksamiseen liittyen. Maksaminen on nykyisin läsnä aiempaa vahvemmin eri tilanteissa ja tavoite on, että taustalla oleva monimutkainen järjestelmä toimisi niin huomaamattomasti ja luotettavasti, ettei Netsin asiakkaiden tarvitse huolehtia siitä.

https://www.nets.eu