Nykykulutustottumus – laitteen valmistus, käyttö, poisheitto – ei ole pitkän aikavälin ratkaisu. Käytön optimointi ja uusiokäyttö on.

Ikean jalanjäljissä syntynyt Ikano Bank rahoittaa yritysten kalusto- ja laiteinvestointeja kahviautomaatista kuorma-autoihin. Leasingissa ja osamaksussa on samoja piirteitä, ensimmäinen on toistaiseksi tuntemattomampi vaihtoehto.

”Suomessa vallitsee edelleen vahva omistuskulttuuri, Euroopassa leasing on arkipäivää”, Ikano Bankin Suomen sivuliikkeen myyntijohtaja Joel Liski toteaa. Selkeällä vertailulla selviää, kannattaako leasing vai ei.

Palvelusaatio kehittyy

”Kaivuri voi levätä varastossa pitkään käyttämättömänä. Se on epätehokasta ja osat haperoituvat.” Leasinglaitetta voidaan käyttää tehokkaasti tarpeellisen ajan, jonka jälkeen se huolletaan tarvittaessa ja sille etsitään uusi koti: ”Tehokasta kiertotaloutta.”

ICT-ala on ollut Suomen suunnannäyttäjä palvelusaatiossa. Ikano Bankissa toivotaan, että se leviäsi myös muille aloille.

”Ennen hankittiin tuote, nyt hankitaan ratkaisu, tulevaisuudessa lopputulos”, Liski tiivistää ja jatkaa: ”Vakuudellisen ja vakuudettoman rahoituksen yhdistelmästä syntyy uusia rahoitusmixejä ja hankintatapoja.”

Tulevaisuuden ekosysteemeissä niche-osaajien välinen kilpailu muuttuu yhteistyöksi, ja palataan takaisin maailmaan, jossa jokainen keskittyy ydinosaamiseensa.

”Asiakas, valmistaja, myyjä, rahoittaja, huoltaja, vakuuttaja, jälkimarkkinoija, kierrättäjä ja niin edelleen”, Liski listaa. Tuote tai laite lähtee hyväkuntoisena uuteen kiertoon ja sitä voidaan käyttää tehokkaasti elinkaaren loppuun asti.

Leasingin edut myyjäliikkeelle:

  • Asiakkaan ostokynnys madaltuu.
  • Liike saa kauppasumman kokonaisuudessaan kun leasing-sopimus tehty ja laite toimitettu.
  • Leasingia hyödyntävät myyjäliikkeet erottuvat positiivisesti kilpailutilanteessa.
  • Leasingin edut loppuasiakkaalle:
  • Asiakas maksaa vain käytöstä.
  • Laite ei sido omaa pääomaa, vaan raha voidaan käyttää esimerkiksi tuotekehitykseen.
  • Kuukausierät ovat alv-vähennyskelpoisia.
  • Arvonalenemisen riski jää rahoittajalle.

https://bank.ikano/fi/