Kun maailmalla menestyvän yrityksen juuret ovat Iisalmessa, menestys kylvää yrityksen kotipaikkaankin kasvun siemenen. Into ja innovatiivisuus tarttuu koko alueen elinkeinoelämään. Valmis kasvualusta luo uusia yrityksiä ja työpaikkoja verkoston kasvaessa ja menestyessä.

Tervetuloa yrittäjäksi puun ja raudan menestysketjuun Iisalmeen!

Normet Oy on kaivos- ja tunnelirakentamiseen erikoistunut metallialan yritys, joka sai alkunsa Iisalmessa vuonna 1962 traktorin lisävarusteiden valmistuksesta. Yritys on keskittynyt vientiin. Suomen yhtiön toimitusjohtaja Kari Hämäläinen vastaa laiteliiketoiminnasta, jonka osuus on 45 prosenttia yrityksen yli 340 miljoonan euron liikevaihdosta.

”Olemme rekrytoineet voimakkaasti Iisalmeen. Tarvetta on yhä erityisesti automaatio- ja sähkösuunnittelun insinööriosaamiselle. Teemme Iisalmen tehtaalle nyt usean miljoonan euron laajennusta.”

Espoossa on pääkonttori, mutta tuotanto on Iisalmessa, jossa työskentelee noin 450 työntekijää ja alihankkijaverkostossa saman verran.

Onnistuminen ruokkii intohimoa

Lämpöpuutuotteita valmistava Lunawood Oy:n liikevaihto on kasvanut seitsemässä vuodessa 19 miljoonasta 45 miljoonaan euroon. Tehtaat sijaitsevat Iisalmessa ja Kaskisissa, pääkonttori Lahdessa. Noin sata työntekijää työllistävällä yrityksellä on vientiä yli viiteenkymmeneen maahan.

”Kehitämme nyt Iisalmen kaupungin kanssa alihankintaverkostoa Lunawoodin Soinlahden tehtaan ääreen. Toivottavasti meillä on Iisalmessa ensi vuonna ensimmäinen alihankkija”, toimitusjohtaja Arto Halonen sanoo.

Yritys aikoo kaksinkertaistaa liikevaihtonsa seuraavan viiden vuoden aikana. Intohimo on tärkeä osa strategiaa ja onnistuminen ruokkii intohimoa. Työntekijä saa tietää, mihin hänen valmistamansa tuote päätyy. Maanläheinen toimintatapa innostaa myös asiakkaita.

”Puhetta on riittänyt pitkään esimerkiksi siitä, kun istutimme Iisalmessa kansainvälisten asiakkaidemme kanssa puuntaimia.”

Iisalmen seutu tarjoaa yrittäjille ja muille ammattilaisille erinomaiset mahdollisuudet kasvuun kannustavassa ja innovatiivisessa ilmapiirissä, puun ja raudan menestysketjussa.

Tullessasi yrittäjäksi Iisalmeen sinun ei tarvitse aloittaa kääntämällä kiviä pellosta. Meillä on valmiiksi vahva perusinfra, osaavia ihmisiä ja asiantuntevat matalan kynnyksen palvelut yrityksille.

Tutustu tarjoamaamme yrittämisen kasvualustaan:

www.iisalmi.fi/invest