Seisoessasi tallinnan laulukentän rinteellä legendaarisen virolaisen kuoronjohtajan, gustav ernesaksin, patsaan vieressä voit kokea erikoisen tunteen, jota tämä paikka virolaisille on tarjonnut. Valkoisia laivoja saapumassa satamaan, omaleimainen kaupunkinäköala ja laululavan majesteettinen kaari ikään kuin odottamassa seuraavaa esiintyjää. Tämä ainutlaatuinen konserttipaikka sopii vierailuun ja tapahtumien järjestämiseen milloin tahansa.

Tämä Pohjois-Euroopan suurimpiin kuuluva aidattu konserttialue on rakennettu nimenomaan kulttuuri- ja viihdetapahtumien järjestämistä varten, mutta se toimii ympäri vuorokauden kauniina kaupunkipuistona, joka käsittää 23 hehtaaria. Yli kolme vuosikymmentä sitten siellä soivat isänmaalliset laulut, joilla oli suuri rooli Viron verettömässä uudelleen itsenäistymisessä. Kesällä 2019 Laulukentällä juhlittiin yleisellä laulujuhlalla Viron tärkeimmän kansanjuhlan 150-vuotispäivää. Ei voida jättää mainitsematta myöskään maailmankuuluja tähtiä, jotka ovat siellä esiintyneet: Elton John, Metallica, Madonna, Tina Turner, Rammstein, Lady Gaga, Andrea Bocelli ja monet muut ovat ilahduttaneet Pohjoismaiden yleisöä juuri Tallinnan Laulukentällä.

Tallinnan ja koko Viron tunnetuimpiin kuuluvana paikkana Laulukenttä on todellinen matkailumagneetti, koska se kertoo oman erikoisen tarinansa jokaiselle vierailijalle, lisäksi siellä on kauniita näkymiä ja rehevä puisto. Lähivuosina alkaa myös matkailukeskuksen kehittäminen, joka tarjoaa kaikilla moderneilla teknisillä ratkaisuillaan hämmästyttävän vierailukokemuksen.

Laulukentän laudoitukseen on lyöty miljoona naulaa

Vuoden 2019 laulujuhlan loppukonsertissa oli 62 000 katselijaa

Ammattilaisten tiimi tekee joka päivä työtä, jotta kaikki tapahtumat sujuisivat erinomaisesti sekä vierailijoiden että järjestäjien kannalta. Koska kyseessä on juuri konserttien ja tapahtumien järjestämiseen rakennettu paikka, tapahtumajärjestäjät pitävät siitä kovin. Harkittu logistiikka ja tehokkaat ratkaisut ovat suuri etu moniin muihin konserttipaikkoihin nähden. Valtavan suuri ulkoalue ja kauniit sisätilat mahdollistavat kaikenlaisten tapahtumien järjestämisen – olemme isännöineet herttaisia häitä, mutta myös suuryritysten kesäjuhlia ja lukemattomia kokouksia ja yritysjuhlia.

Tämä Viron erikoinen paikka on käynnin arvoinen ja luotettava yhteistyökumppani jokaiselle tapahtumanjärjestäjälle.

MITÄ VUONNA 2020 LAULUKENTÄLLÄ ON TULOSSA?
9.5.–10.5.2020 Viron auto- ja ruokamessut
1.6.2020 Judas Priest 50 Heavy Metal Years
10.7.2020 We Love the 90’s / Scooter
21.7.2020 Rammstein
1.8.2020 Tallinn Truck Show
www.lauluvaljak.ee

Teksti: Urmo Saareoja, Tallinnan Laulukentän johtaja