Tulevaisuus turvataan vastuullisilla valinnolla ISOVER-lasivillaa valmistetaan ympäristöarvoja vaalien

 

Kotimaisen lasivillan hiilijalanjälki on tutkitusti pieni. Siihen on ISOVERin lasivillatehtailla Forssassa ja Hyvinkäällä päästy siirtymällä käyttämään uusiutuvaa sähköä ja biokaasua sekä käyttämällä raaka-aineena kotimaista kierrätyslasia. Hiilijalanjäljen pienentäminen konkreettisin toimin onkin ISOVERille arvovalinta päästökompensoinnin sijaan.

Lasivillaa on Suomessa valmistettu ja käytetty rakennuseristeenä jo 80 vuoden ajan. Suomessa lasivillaa valmistava ISOVER kuuluu globaalin ranskalaisyhtiö Saint-Gobainin rakennustuotebrändeihin.

Saint-Gobain -konserni tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2050 ja Suomessa yhtiön paikallinen tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035. Konserni on halunnut tuoda tuotteidensa hiilijalanjäljen läpinäkyväksi kaikille sidosryhmilleen, myös kuluttajille. Saint-Gobain julkaisee tuotteidensaelinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset standardien mukaisesti ja kolmannen osapuolen verifioimien ympäristöselosteiden avulla.

Kierrätyslasi sulatetaan 1400-asteisessa uunissa ja kuidutetaan lasivillakuiduksi. Kuva: Sami Piskonen

ISOVER-lasivillaeristeen pieni hiilijalanjälki syntyy siitä, että materiaali huomattavan kevyttä, mutta sillä saavutetaan sama eristyksen taso kuin raskaammilla eristemateriaaleilla.

Lasivilla valmistetaan jopa 85-prosenttisesti kierrätyslasista. Lisäksi lasivillatehtaat Forssassa ja Hyvinkäällä hyödyntävät uusiutuvaa sähköä – Forssan tehtaalla lisäksi myös paikallisesti tuotettua biokaasua.

Ympäristöarvot ovat olleet ISOVERin valmistuksessa näkyvästi esillä jo pitkään. Forssan lasivillatehdas oli ensimmäinen koko maailmassa, jossa otettiin biokaasu käyttöön maakaasun sijaan. Biokaasu kattaa noin 70 prosenttia kaikesta tehtaan käyttämästä energiasta. Hyvinkään tehdas käyttää maakaasua.

Olennainen osa lasivillan hiilijalanjälkeä on sen pakkaus ja kuljetus. Lasivilla pakataan tiiviiksi puristamalla pakkauksista ylimääräinen ilma pois. Tämä pienentää pakkauskokoa neljäosaan alkuperäisestä, mikä vähentää pakkausmateriaalia sekä päästöjä kuljetuksissa.

www.isover.fi



Tulevaisuuden Suomi