Yhä useampi asunnonostaja on kiinnostunut rakennusten energiankulutuksesta ja muista ympäristöasioista. Apua ympäristötietoisen asunnonostajan valintaan tuo nyt RTSympäristöluokitus.

Skanska otti RTS-ympäristöluokituksen käyttöön omistusasuntorakentamisessa ensimmäisenä Suomessa ja jatkossa kaikkiin Skanska Kotien uusiin asuntokohteisiin tavoitellaan ympäristöluokitusta.

Tampere nousee eturiviin kahdella asuntohankkeella. As. Oy Ranta-Tampellan Kaplan ja As. Oy Tampereen Härmälänrannan Tiira ovat Tampereella ensimmäiset asuntohankkeet, jotka tavoittelevat RTS-ympäristöluokitusta.

Ranta-Tampellan Kaplanissa katolle tulee aurinkopaneeleja, joista saatava sähkö hyödynnetään muun muassa yhteistiloissa ja hississä. Lämmityskauden ulkopuolella talossa toimii lattiaviilennysjärjestelmä, jonka kylmäenergia tuotetaan ekologisesti Näsijärvestä kaukokylmällä. Energian kulutusta ja siten myös käyttökuluja vähentävät led-valaistuksen kaltaiset ratkaisut. Asukkaat voivat myös seurata omaa energian ja veden kulutustaan.

Härmälänranta tunnetaan jo laajasti ympäristötehokkaana asuinalueena. Siksi onkin luontevaa, että myös siellä on tarjolla RTS-ympäristöluokitusta tavoitteleva asuntokohde, Härmälänrannan Tiira.

”Härmälänrannassa yhteisöllisyys ja ympäristötehokkuus ovat ohjanneet alueen kehittämistä alusta lähtien. Asukkaiden käytössä ovat niin yhteiskäyttöautot kuin hyvät pyöräilyreitit ja muut ulkoilumahdollisuudet. Skanskan kaikissa uudiskohteissa alueella on katolla aurinkopaneelit, joilla tuotetaan kiinteistöjen yleisissä tiloissa tarvittava sähkö. Niiden vaikutuksia ja mahdollisuuksia tutkitaan kestävän kehityksen Stardust-ohjelman yhteydessä yhdessä Tampereen kaupungin kanssa”, kertoo Skanska Kotien yksikönjohtaja Toni Tuomola.

”RTS-ympäristöluokitus kertoo asunnonostajalle, että talo on suunniteltu ja rakennettu ympäristö huomioiden ja tulevaisuutta ajatellen. Rakentamisen aikana tehdyt ratkaisut ja moderni tekniikka antavat myös mahdollisuuden pienentää ympäristön kuormitusta asumisen aikana”, Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma sanoo.

Rakennus saa RTS-ympäristöluokituksen kerättyään riittävästi pisteitä kattavasta kriteeristöstä ja luokitukseen sisältyy puolueettoman kolmannen osapuolen suorittama auditointi.



Menestyjät