TEH-Yhtiöiden operatiivinen erinomaisuus, suoraselkäinen vastuunkanto ja laadukas työnjälki on jotain, mitä alalla ei ole totuttu hehkuttamaan. Yhtiö antaa työnjäljelleen myös poikkeuksellisen pitkän takuuajan. 

Julkisivurakentamiseen sekä saneerauksen erikoistuneen TEH-Yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Kaukonen on onnistunut löytämään menestyskaavan – eikä vain löytämään, vaan jalkauttamaan sen jokaisen työntekijän tasolle. Ja puhumme siis rakennusalasta.

”Haluamme uida alalla vastavirtaan ja taistella tuulimyllyjä vastaan, jos niin täytyy tehdä. Olemme vuodesta 2019 lähtien kehittäneet laatuun, laadun mitattavuuteen, jatkuvaan oppimiseen ja reiluun palkitsemiseen perustuvaa toimintamallia, joka selkeästi kantaa pitkäjänteistä hedelmää”, Kaukonen kertoo ja räväyttää esiin selkeän, 15 askeleen laatukaavion. Kaaviota hetken tarkasteltuaan huomaa, että sitä ei ole ihan hetkessä tupakkiasken kanteen riipaistu. ”Tässä tiivistyy suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja jatkuvan oppimisen kulmakivet”, hän kiteyttää ja lisää: ”Alalta löytyy fiksusti toimivia, menestyviä yhtiöitä, jotka pohjaavat aidosti toimintaansa 50 vuotta kestävään elinkaariajatteluun.” 

”Alalta löytyy fiksusti toimivia, menestyviä yhtiöitä, jotka pohjaavat aidosti toimintaansa 50 vuotta kestävään elinkaariajatteluun.”

Panostus e-koulutukseen kantaa hedelmää 

Kaikki lähtee huippusuunnittelusta ja ammattitaitoisesta, sitoutuneesta henkilöstöstä. ”Hyvin harva alalla satsaa niin paljon hyvään johtamiseen, avoimeen tiedottamiseen, perehdytykseen ja koulutukseen kuin me. Seikkaperäiset, animoidut perehdytysvideomme ovat niin selkeitä, ettei ole väliä, mitä kieltä rakennustyöntekijä puhuu ja ymmärtää. Tärkeintä on, että jokainen kykenee ja sitoutuu laatukäsikirjamme mukaisesti tekemään huippujälkeä. Tämän varmistamme jo rekrytointivaiheessa”, Kaukonen sanoo ja viittaa osin romanialaiseen työvoimaan. 

”Vankalle perustalle pohjautuva operatiivinen erinomaisuus rakentuu yhdessä sovitulle ja aidosti käytössä olevalle yhtenäiselle toimintatavalle, jota vahvistetaan koulutuksin ja valmennuksin sekä toimiville työkaluille ja järjestelmille”, hän kiteyttää. 

Voitonjakomalli työntekijöille on vähintäänkin reilu. ”Palkitsemme kaikki kohteessa työskennelleet jakamalla kohteen tavoitearvion ylittävästä katteesta peräti puolet henkilöstölle”, Kaukonen paljastaa. 

TEH-Yhtiöt antavat saneerauskohteilleen tavanomaisen kahden vuoden sijaan peräti viiden vuoden takuun. ”Korkea laatu ei tarkoita kallista hintaa. Teemme asiat kerralla kuntoon, joten kuluja virheiden korjaamisesta ei synny ja pystymme pitämään hinnat kilpailukykyisinä.” 

Hyvä maine on luonut hurjan kasvuvauhdin. ”Viime vuonna kasvua oli 250 %, tänä vuonna olemme 40 %:n kasvuvauhdissa. Tavoittelemme markkinajohtajuusasemaa”, Kaukonen toteaa. 

www.tehsaneeraus.fi



Tulevaisuuden Suomi