Vakava sairaus muutti kauneus- ja hyvinvointialan ammattilaisen ajatusmaailman. Kun suosittu kotitreenivalmentaja Susanna Juntunen näkee nyt ajan merkit isovanhempiensa kasvoilla hänet valtaa syvä kiitollisuus. Rypyt ovat kauniita, sillä ne kertovat lahjaksi saadusta ajasta.

Miss Suomi -kisoista tunnettu Susanna Juntunen, 33, sai viime syksynä puhelinsoiton, jota hän ei osannut odottaa. Hän tuijotti keittiön ikkunasta ulos, eikä käsittänyt kuulemaansa. Susannalla oli kohdunkaulan syöpä. ”Olen urheillut koko ikäni ja luulin tuntevani, jos kehossani olisi jotain vialla. Minulla ei ollut lainkaan oireita enkä siksi osannut kuvitella, että minulla voisi olla syöpä.”

VAKAVA VALA KALLIOILLA

Uutisen jälkeen Juntuset veivät pienen poikansa isoäidille hoitoon ja lähtivät ajelulle. Autossa istui hiljainen pariskunta, joka päätyi lopulta kallion laelle keskustelemaan uuden elämäntilanteen pelisäännöistä. Jylhässä maisemassa he vannoivat uuden valan. He selviäisivät yhdessä. ”Mennään askel kerrallaan. Tehdään kaikkemme, että arki pysyy Peetulle mahdollisimman mukavana”, Susanna muistelee. Peetusta Susannalla olikin suurin huoli. Mitä kävisi pienelle pojalle, jos hän menettäisi äitinsä?

UNELMIA VOI YHÄ TAVOITELLA

Syöpähoidot aloitettiin ja Susanna valmistautui leikkaukseen. Hän eli päivä kerrallaan ja tulevaisuus haaveineen unohtui. Sitten maaliskuisena talvipäivänä puhelin taas soi. ”Uusia solumuutoksia ei ole tullut, HPV-virus on negatiivinen ja kohtu on siinä kunnossa, että voitte vielä yrittää toista lasta”, hänelle sanottiin. Puolen vuoden piina päättyi juhliin. Asiat, joista Susanna oli mielessään jo luopunut, olivatkin taas käden ulottuvilla. Mikä muuttui Susannan elämässä? Lue koko tarina Syöpäsäätiön verkkosivuilta. 

Teksti Anu Koikkalainen Kuva Arvo Arvilahti 

Lue koskettava tarina kokonaan Syöpäsäätiön verkkosivulta: syöpäsäätiö.fi. 



Terve minä