Uuden teknologian avustamina ikäihmiset voivat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Seniortek Oy:n kehittämä HoivaTurva valvoo hyvinvointia yksityisyyttä häiritsemättä ja ottaa poikkeavissa tilanteissa yhteyden automaattisesti hoitoketjuun. Järjestelmä lisää seniorien turvallisuutta ja kohentaa hoitotyön laatua tehokkaasti. 

HoivaTurva on huomaamaton, helposti asennettava ja kotiin mukautuva etäseurantajärjestelmä. Sen avulla on mahdollista turvallinen kotona asuminen eri elämäntilanteissa. 

Järjestelmä seuraa henkilön hyvinvointia vuorokausirytmiin perustuen ilman rannekkeita, valvotuksi tulemisen tunnetta tai elämänrytmin muuttamista. 

Apua automaattisesti 

HoivaTurva koostuu keskusyksiköstä ja langattomista antureista. Anturit asetetaan eri puolille kotia valvomaan esimerkiksi sängyssä olemista sekä liikkumista tai liikkumattomuutta. Asiakas ei itse tarvitse tunnistimia eikä järjestelmään kuulu kameravalvontaa. Edullisin, kaksioon tuleva ratkaisu maksaa noin sata euroa kuukaudessa. 

”Asennuksen yhteydessä järjestelmään luodaan asiakkaan käyttäytymismalli. Jos jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, palvelu lähettää varmennetun viestin ennalta määritellyille läheisille tai hoitohenkilökunnalle”, Seniortek Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nurmela esittelee. 

Järjestelmä toimii matkapuhelinverkossa ja käyttää hälytykseen varmennettua tekstiviestiä. Sähkökatkojen varalta keskuslaitteessa on kuuden tunnin akkuvarmistus. 

 ”HoivaTurvan avulla on mahdollista turvallinen kotona asuminen eri elämäntilanteissa.” 

Turvallisuutta elämään 

”HoivaTurva hälyttää apua automaattisesti, kun kotona asuva ei siihen itse kykene eli järjestelmä helpottaa ikäihmisten kotona asumista ja lisää turvallisuutta.” 

Nurmela korostaa, että HoivaTurva asennetaan asiakkaan luona aina niin, että asiakkaan tukihenkilö on paikalla ja asiakkaan erityistarpeet otetaan huomioon. 

”Järjestelmä välittää tietoa, mutta ei itse tee mitään päätöksiä. Varsinainen auttamisorganisaatio eli se, jolle mahdolliset hälytykset menevät, voi olla esimerkiksi asiakkaan omainen, naapuri tai hoivayritys”, Nurmela kertoo. 

HoivaTurvaa on asennettu myös palvelutaloihin, jolloin asiakkaan oma hyvinvointi ja turvallisuus sekä henkilökunnan työssäjaksaminen ovat parantuneet. 

Monipuolisia tuotteita 

Seniortek aloitti HoivaTurvan tuotekehityksen vuonna 2001, ja tuotteella on 18 kansainvälistä patenttia. Noin 6 500 vuodepaikkaa kodeissa ja hoivaorganisaatioissa on varustettu tällä tekniikalla. Seniortekin asiakkaina on yksityishenkilöitä, julkisen sektorin kotihoito-organisaatioita ja alan yrityksiä. 

Yritys tekee monipuolisia ja helppokäyttöisiä turvallisuusratkaisuja palveluasumiseen, kotona asuvien tarpeisiin sekä erilaisiin oppimisympäristöihin ja päiväkoteihin. 

Lisätietoja: www.seniortek.fi 



Terve minä