Dataloggeri tuo toimitusketjuun läpinäkyvyyden ja merkittävää lisäarvoa etenkin lääke- ja elintarviketeollisuuden herkkien tuotteiden vaativissa kuljetuksissa.

Kotimaisen Logmoren dataloggeri eli tiedonkeruulaite kertoo, mitä, milloin ja miksi kuljetuksen aikana on tapahtunut. Yksinkertainen laite sopii vaativiin kuljetuksiin ja on pelastanut jopa herkän rokote-erän pilaantumiselta.

QR-koodillisten, helposti skannattavien pienten dataloggereiden anturit mittaavat rahdin lämpötilaa, kosteutta, iskuja ja valoisuutta. Laitteet ovat passiivisia eli raskaita lupaprosesseja, lisäinfraa tai reaaliaikaisia yhteyksiä ei tarvita. Logmoren toimitusjohtaja Niko Polvisen mukaan innovaation menestyksen taustalla on käytön yksinkertaisuus: “Tietoon päästäänkäsiksi älypuhelimella eikä avaamiseen tarvita erillistä sovellusta, USB-porttia tai tietokonetta.”

”Innovaation menestyksen taustalla on tarkkuus ja käytön yksinkertaisuus.”

Sensorit varmentavat kuljetusten olosuhteet täsmällisesti, lähellä tuotetta. Mittaustulokset ovat tarkkoja, mistä syystä esimerkiksi DHL luottaa Logmoren loggereihin koronarokotteiden kuljetuksessa. Alkuvuodesta seurantalaitteen ansiosta havaittiin kylmäketjun katkeaminen rokote-erässä, mutta hälytyksen vuoksi rokotteet ehdittiin antamaan ennen erän pilaantumista: “Pfizer-BioNTechin rokotteet vaativat superkylmät kuljetusolosuhteet, joten vaatimukset ovat hurjat ja seurannan tulee olla tarkkaa.”

Kuljetus- ja säilytyslämpötilan seuranta vaatiikin kehittynyttä tekniikkaa ja laajaa ymmärrystä kylmäketjun toiminnasta – sitä Logmorelta löytyy.



Tulevaisuuden Yritys