Hiidenlaakso on Vihdin uusin yritysalue. Logistisesti loistava sijainti lähellä pääkaupunkiseutua tekee siitä ihanteellisen erityisesti teollisuus- ja logistiikkaalan yrityksille. Alueelle onkin odotettavissa merkittävä alan keskittymä.

Hiidenlaakson etuna on sen suuri koko, noin 70 hehtaaria. Alue sijoittuu valtaväylien E18, VT 25 ja VT 2 risteysalueelle, aivan Hanko-Hyvinkää-junaradan yhteyteen. Tulevaisuudessa aluetta hyödyttää myös Espoo-Salo-oikoradan yhdysraiteen linjaus. Lisäksi alue kytkeytyy luontaisesti jo olemassa oleviin Kenttälän ja Hiidenmäen yritysalueisiin.

Aluetta halkomaan rakennetaan pääkatuyhteys ja yritysrakentamista tapahtuu sen molemmin puolin. Alue sijaitsee pohjavesialueen ulkopuolella ja mahdollistaa myös ympäristöhäiriötä aiheuttavaa teollisuutta. Maastoltaan alue on helposti rakennettavaa.

Vihdin Hiidenlaakso soveltuu erinomaisesti teollisuus- ja logistiikka-alan yrityksille. Myös toimisto- ja liiketilarakentaminen on huomioitu alueen kaavassa. Tonttien koot ovat räätälöitävissä yritysten tarpeiden mukaan.

Hyvä paikka yrittää

Vihdissä toimii jo noin 3000 yritystä. ”Yrittäjyystahto on kunnassa kova” toteaa elinkeinopäällikkö Jorma Ranta. ”Uusia yrityksiä perustettiin viime vuonna noin 200 ja tänä vuonna perustamisvauhti kiihtyy entisestään.”

Kunnan yritysmäärää kasvattavat myös muualta muuttavat yritykset. Yrityksiä vetävät erityisesti monipuoliset tonttivaihtoehdot, hyvät kulkuyhteydet ja asioinnin kannalta sopiva kuntakoko, jossa päättäjät tunnetaan. Tontit voidaan joko myydä tai vuokrata yritysten toiveitten mukaan. Monet Vihtiin muuttaneet yritykset ovat kiittäneet myös työvoiman parempaa pysyvyyttä.

”Yritysyhteistyön kehittämiseen on panostettu paljon tuoreessa elinkeinostrategiassa. Sijoittuvia yrityksiä palvellaan monialaisella asiantuntijatiimillä, jolloin sijoittuva yritys saa kerralla vastauksen mahdollisimman moniin kysymyksiin” jatkaa Ranta.

Alueelle sijoittuvilla yrityksillä on mahdollisuus hakea ELY-keskukselta 20 prosentin investointitukea kone-, laite- ja rakennusinvestointeihin.

Hiidenlaakson esittely katsottavissa YouTubesta!

Ota yhteyttä
Elinkeinopäällikkö Jorma Ranta
jorma.ranta@vihti.fi
p. 044 752 2364



Tulevaisuuden Yritys