Kiinteistöliitto ajaa taloyhtiöiden etua ja tarjoaa neuvontapalveluja jäsentaloyhtiöiden hallitusten jäsenille, isännöitsijöille, sekä̈ tilin- ja toiminnantarkastajille. Kiinteistöliiton tuki antaa vahvistusta hallitustyöskentelyyn – ja voi auttaa myös säästämään pitkän pennin. 

Kiinteistöliitto Satakunta ja Kiinteistöliitto tarjoavat jäsentaloyhtiöilleen neuvontapalveluja, jotka kattavat niin kiinteistöalan juridiikan, tekniikan kuin talouden osa-alueet. 

– Autamme haastavissakin tilanteissa antamalla oikeat menettelyohjeet sekä lain, että taloyhtiön oman lain, eli yhtiöjärjestyksen, tulkinnassa, kertoo Kiinteistöliitto Satakunnan toiminnanjohtaja Mari Häyhtiö. 

Lisäksi jäsenillä on käytössä Kiinteistöliiton jäsensivujen aineistopankki, josta vastauksia kysymyksiin saa nopeasti. Lisää tukea päätöksentekoon ja uutta tietoa tuovat myös esimerkiksi jäsentiedotteet ja uutiskirjeet. 

– Jäsenemme kokevatkin jäsenmaksumme pieneksi suhteessa käytettävissä oleviin palveluihin ja tarjoamamme tiedon määrään, Häyhtiö kuvailee. 

Syksyn hallitustyöskentely käyntiin 

Taloyhtiöiden hallitusten toiminta vilkastuu nyt syksyllä ja mukana hallituksessa voi olla jäseniä, joille taloyhtiön asiat eivät ole ennestään tuttuja. Häyhtiö suositteleekin käyttämään hyväksi Kiinteistöliiton avoimille verkkosivuille sekä jäsensivuille koottua tietoa ja työkaluja. 

– Hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja perehtyä hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin. Pelätä ei kuitenkaan tarvitse, sillä normaali huolellisuus riittää, ja asiantuntija-apua on meiltä saatavilla, hän muistuttaa. 

Tällä hetkellä jäsenissä kysymyksiä herättävät esimerkiksi korona-ajan tuomat toimintamuutokset. 

– Koronan aiheuttamat hankaluudet esimerkiksi yhtiökokousten järjestämisessä näkyvät nyt Kiinteistöliiton lakineuvontaan tulevissa puheluissa. Lisäksi esimerkiksi sähköautojen latauspisteistä ja niihin liittyvästä päätöksenteosta kysytään kovasti, Häyhtiö kuvailee. 

Häyhtiö kokee, että on ilo olla tekemässä työtä, jossa voi jakaa tietoa sekä antaa apuja taloyhtiöiden vastuuhenkilöille. 

– Asiat menevät oikein ja sovussa eteenpäin, kun päättäjillä on hyvä tukiverkosto käytössään, Häyhtiö summaa. 

Liity jäseneksi 

Jäseneksi voi liittyä helposti osoitteessa Satakunta.kiinteistoliitto.fi, josta löytyy myös lisätietoa jäsenyydestä ja saatavilla olevista palveluista. Tarvittaessa myös toiminnanjohtaja Mari Häyhtiöön voi olla suoraan yhteydessä. 

mari.hayhtio@kiinteistoliitto.fi | p. 040 586 7123



Satakunnan Parhaat