Äänekoskella otetaan biokiertotalousosaamisesta kaikki irti. Suunnitteilla on ainutlaatuinen tieteen, taiteen ja oppimisen keskus, josta hyötyvät niin kuntalaiset, oppilaitokset, yritysmaailma, matkailijat kuin tutkimuslaitoksetkin myös maamme rajojen ulkopuolella. 

Innovatiivista ajattelua, uudenlaista puhtaan teknologian yhteistyötä, uniikkia arkkitehtuuria ja visioita niin virtuaalisesti kuin käsin kosketeltavana. Äänekoskella tapahtuu lähivuosina suuria: korkean teknologian osaaminen ja monimuotoisesta luonnosta oppiminen kootaan Biokiertotalouden Tulevaisuustaloon. Nyt on aika lähteä mukaan toimimaan biokiertotaloudessa tavalla, joka näkyy ja kantaa kauas yhdistäen tieteen, taiteen ja oppimisen uniikilla tavalla. 

Tulevaisuus asuu Äänekoskella 

Äänekosken Kehitys Oy hallinnoi Keski-Suomen Liiton rahoittamaa Biokiertotalouden tulevaisuustalon koordinointihanketta. ”Selvitämme yhteistyökumppaneidemme kanssa parhaan tavan toteuttaa Biokiertotalouden Tulevaisuustalo. Päätavoitteinamme on lisätä Äänekosken edelläkävijyys-näkyvyyttä, kilpailukykyä ja monipuolista palvelutarjontaa, tukea hiilineutraalia toimintaa sekä luoda alueelle uusia työpaikkoja ”, kertoo Äänekosken Kehitys Oy:n toimitusjohtaja ja kaupungin elinvoimayksikön elinvoimajohtaja Sari Åkerlund. 

”Biokiertotalouden tulevaisuustalo tulee toimimaan demotalona uusille bio- ja kiertotalouden ratkaisuille, sisältäen showroomin erilaisille näyttelyille sekä kokeellisen oppimis- ja testiympäristön. Taloa voivat hyödyntää yritysten, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten väki, ja siitä on tarkoitus tehdä matkailun vetonaula myös arkkitehtuuriarvojensa pohjalta”, kertoo Welado Oy:ltä liiketoimintajohtaja Marleena Härkönen. 

Teollisuusmatkailun lisäksi arkkitehtuurimatkailukohde 

Vastakohtien kauneutta korostava Tulevaisuustalo rakentuu erinomaiselle paikalle kaupungin keskustan ja biotuotetehtaan läheisyyteen tiede- ja taidekortteliin, ja arkkitehtuuriin panostetaan ennen näkemättömällä tavalla. Alueella sijaitsevat jo taidemuseo sekä tehdas- ja kaupunkimuseo. 

”Biokiertotalous ja tuotekehitys-synergia tulevat näkymään kaikessa, korttelikokonaisuudessa, rakennusmateriaaleissa sekä muuntojoustavissa tiloissa tavalla, jota ei ole tehty koskaan aikaisemmin”, kertovat osallistavaan arkkitehtuuriin panostavalta UKI Arkkitehdeiltä varatoimitusjohtaja, arkkitehti Ulla Passoja sekä arkkitehti Monika Gardini. 

”Metsä Groupin Pro Nemuksen jatkumona talo toimii helposti saavutettavana elämyksellisenä olohuoneena. Muutoinkin taide tulee kohtaamaan uudella tavalla tieteen, niin virtuaalisesti kuin paikallisesti. Tulevaisuustalo avaa myös uudenlaisen virtuaalimatkailun ja -opiskelun mahdollisuuksia”, lisää kaupungin matkailu- ja markkinointiasiantuntija Milla Hytönen. 

Vahvan teollisen taustan omaava Äänekoski aikoo profiloitua biokiertotalouden pääkaupungiksi. ”Kartoitamme nyt sijoittajia ja yhteistyökumppaneita”, Härkönen vinkkaa. 

Tutustu tarkemmin: www.aanekoskenkehitys.fi



Tulevaisuuden Suomi