Kuva: Parkanon kaupungin vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi (vas.), ITE-näyttelyn 12. kertaa kuratoinut Arto Tuominen ja sivistysjohtaja Jenni Alppi esittelevät ITE-näyttelyn avauksesta kertovaa lippua Parkanon kaupungintalolla.

Parkano kutsuu kesävieraita maksuttomaan ITE-näyttelyyn. Jo 12. kertaa järjestettävässä tapahtumassa esillä olevat teokset ovat itseoppineiden taiteilijoiden luovia taidonnäytteitä keskellä kaupunkia.

ITE-taide on lyhenne sanoista itse tehty elämä. Se on itseoppineiden taiteilijoiden tekemää taidetta, jossa korostuvat nykypäivän kansantaiteen piirteet. ITE-taiteilijoiden työt ovat kekseliäitä ja näkyvät luovina ilostuttajina arkisissakin ympäristöissä. 

”Ensimmäisen kerran ITE-taidetta tuotiin Parkanon kaupunkikuvaan vuonna 2011. Palaute oli positiivista ja kesäisiä näyttelyjä on pidetty siitä lähtien. Vuonna 2018 aloitimme virallisen yhteistyön Maaseudun Sivistysliiton kanssa ja julistauduimme ITE-kesäkaupungiksi”, kertoo vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi. 

Tänä vuonna näyttelyn teemana on tekniikka. Leikkisä haITEkki-nimi leikkii englannin kielen hi-tech -sanalla. 

”ITE-taiteen lähtökohta ei ole tehdä työtä näyttelyyn ja siirrettäväksi, vaan ne ovat monesti tekijöilleen henkilökohtaisia ja usein voimakkaan kantaaottavia. Siksi töiden saaminen ulkonäyttelyyn, jossa ne ovat sateen alla ja ympäristölle alttiina, on etuoikeus”, kertoo näyttelyn yhteistyössä Parkanon kaupungin sekä Maaseudun Sivistysliiton kanssa kuratoinut Arto Tuominen. 

Esillä on kansainvälisestikin tunnustettuja ITE-taiteilijoita. Töissä on hyödynnetty mitä erikoisempia materiaaleja ja se onkin yksi ITE-taiteen suosion kasvun syistä. 

”Kaikki työt ovat maksuttomasti nähtävillä kaupunkikuvassa. Tämä onkin kynnyksetöntä taiteen kokemista ja moni parkanolainen on ottanut ITE-taiteen myös omakseen. Uutta näyttelykesää odotetaan aina innolla”, kertoo Vahosalmi.

Kaikille avoin ja maksuton haITEkki-ulkonäyttely on avoinna Parkanossa 1.6.-31.8.2022,mobiilireitti osoitteessa www.bit.ly/iteparkano2022

Parkanossa järjestetään taiteilijoille avoin ITE-taiteen myyntitapahtuma ITE-tori 23.7.2022. Lisätiedot: www.parkanopaivat.fi



Kohti Kesää Matkailu